Autotalli leikkimökin viereen ?


 

 
Ensin meinasin kirjoittaa, että jos leikkimökki tulee pojalle niin suunnittele ihmeessä myös autotalli tai autokatos leikkimökin kupeeseen. Mutta nykyäänhän ei saa tuolla tavalla sukupuolirooleja tuoda esiin, joten sanotaan sitten niin, että jos jälkikasvu on kiinnostunut autoista niin ota siinä tapauksessa mietintään myös autotallin rakentaminen. Lapsi on kuitenkin jo elämänsä aikana tullut auton kanssa tutuksi monin tavoin ja varmaan melkein joka päivä. Milloin reissataan lomamatkat auton takapenkillä ja välillä mennään päivähoitoon, kouluun ja harrastuksiin auton kyydissä. Jotkut henkilöautossa ja toiset linja-autossa. Aika moni haluaa sitten itse leikkiä autonkuljettajaa ja yleensä vielä kivempaa on korjata autoja, varsinkin jos on sattunut joskus pääsemään mukaan autokorjaamolle. Auton varaosan virkaa voivat leikeissä tehdä melkeinpä mitkä vaan ruuvit ja mutterit sun muut vipstaakelit.
Tai jos sattuu olemaan tallessa jotain auton varaosia, mitä on joskus jäänyt omista autoremonteista jäämään niin nehän voi puhdistaa ja antaa lapsille noihin leikkeihin. Hyvä se on pojan oppia jo pienenä autoja korjaamaan, osaa sitten isona ainakin omalle autolleen jotain tehdä jos ei sitten ihan autokorjaamoa laita pystyyn. Tai muuten vaan hakeudu töihin autoasentajaksi. Jokunen kuukausi sitten jouduin lomareissulla huollattamaan autoni A&A Car Center -nimisessä paikassa ja siellä tuli juteltua autokorjaamon autoasentajan kanssa. Kertoi, että itse oli rassannut autoja jo pienenä poikana. Siitä on apua kun noita hommia isompana tekee työkseen. Korjauksen lisäksi paljon heitä työllistää myös renkaiden vaihto eli kyllä tuo auton renkaat Raasepori -seudullakin on kysytty ala.
Sellainen paikka, jossa tenava voi pyörittää omaa autokorjaamoa ja tehdä autohuolto -toimenpiteitä omalla leikkiautolleen tai polkupyörälleen. Muista varustaa autotalli myös tarvittavilla työkaluilla, jotta lapsi pääsee tekemään jakopääremontit ja renkaanvaihdot. Jos itseltä ei löydy kaikkea tarpeellista rekvisiittaa niin kysy tutulta korjaamolta josko löytyisi jotain ylijäämäosia. Itse nappasin kerran matkoilla ollessani Muuramessa autokorjaamolta mukaan muutamia auton osia kun ilmaiseksi sain. Olisivat muuten menneet kaatopaikalle. Eikä varmaan tuo autokorjaamo Muurame :ssa ollut ainoa paikka, josta saa ylimääräisiä osia ihan ilmaiseksi mukaansa. Ja jos vielä palaan tuohon ihan alkutekstin sukupuoliroolijuttuun, niin kyllä itse asiassa minunkin prinsessa yllätti kerran kun löysi isin ruuvimeisselin ja alkoi purkamaan osiin omaa prinsessa-autoaan. Siis sitä vaaleanpunaista.
 


 

     
 
Copyright © 2005-2016 Marikas Coffee House | marikascoffeehou@marikascoffeehouse.com